Kävin eilen äitini kanssa etsimässä korvasieniä ja saimme ihan mukavan "saaliin", yhteensä noin kolme litraa . Tässä kuvaa omista antimista, en kyllä paljon miettinyt asettelua kun tuon kuvan nappasin. Vesi kielellä odotan, että pääsen tekemään niistä kastiketta:)

1580621.jpg

Viime lauantaina kävimme ystäväni kanssa ostoksilla Kuopiossa ja Hemtexsiltä tarttui mukaan jotain kesäistä kotiin:) Kaikki tuotteet olivat puoleen hintaan joten enhän minä voinut vastustaa kiusausta. Ostin verhokapan ja kaksi pöytäliinaa( kaitaliina sekä tavallinen). Yhteensä ostokset tekivät 14€, mikä ei mielestäni ollut kovin paha hinta. Jos tuo raitakankainen liina ei miellytä silmää, niin ajattelin ommella siitä vaikka tyynyt olohuoneeseen.

1580629.jpg 

Tälläiset korut olen myös saanut aikaiseksi jokin aika sitten, vihdoinkin sain otettua niistä kuvan.

1580633.jpg

Odotan kovasti unelmakerhon liittymiskirjaa Tildan tapaan, joka oli päässyt loppumaan ja luvattiin toimittaa jälkikäteen. Sen piti saapua toukokuun alussa vaan ei ole vielä tipahtanut postilaatikkoon. Pääsisi ompelemaan jotain kivaa omaa kotia piristämään ja muille annettavaksi. Tänään kävin naapurikunnassa puutarhalla ostoksilla:) Mukaan läksi valkoinen daalia, 3 neilikkaa, 3 samettiruusua, 2 kesäkurpitsaa, rosmariini, persilja, tilli, riippuverenpisara ja suikeroalpi. Paljon muutakin olisi ollut tarjolla, mutta rahapolitiikka rajoitti ostoksia. Taimet ovat laadukkaita ja valikoima laaja. Taisin jo aikaisemmin mainostaa kyseistä paikkaa enkä suotta. Tässä kuva ihanista daalian kukista. Nyt täytyy vaan odotella että yöpakkaset menisi ohi ja pääsisi istutuspuuhiin. Yrtit tökkäsin jo kasvimaalle harson alle kasvamaan.

1580647.jpg