Pitkästä aikaa päätin palkita itseni ja ostin kesäkattilan ja yhden uuden muumimukin. Kattilasta olen haaveillut jo pidemmän tovin. Muumukien suhteen viisastuin joku aika sitten. Suunnittelin pitkään ostavani perhe-muumimukin mutta en vaan saanut aikaiseksi. No nyt kun olisin sen vihdoin ja viimein ostanut n. kk sitten niin eihän niitä enää valmistetakkaan, nice. Huutonetissä myynnissä olevilla mukeilla pidetään ihan älyttömiä hintoja ottaen huomioon että mukin poistumisesta myynnistä ei ole montaa kk. Antaa siis olla. Sen verran kuitenkin viisastuin että päätin ostaa ne mukit mitä vielä haluan suhteellisen pian ennen kuin ne poistuvat myynnistä :) Nuuskamuikkunen oli siis ensimmäinen, vielä haluaisin Vilojonkan ja ehkä pikku Myyn. Laskin äsken kaikki mukini ja niitä on 18 :O Vasta yksi päivä työkaverini kysyi että keräänkö Muumimukeja ja sanoin että en, ostan vaan mieluisia :P Ja niitä näköjään riittää..ainoa mistä en oikeastaan tykkää on Haisuli, kaduttaa että olen sen mennyt ostamaan. Jotenkin se harmaa on niin ikävä ja synkkä väri. Ja osa on tietysti saatu lahjaksi, parempi niin koska muuten olisin työntänyt niihin pienen omaisuuden :D Tuo Nuuskamuikkunen taitaa olla uusi suosikkini, aivan ihana :)

Kuvassa näkyy muuten syksyllä hiomani pulpetti joka odottaa edelleen petsausta tummaksi. Kunhan syksy saapuu niin sitten on ehkä taas aikaa ja innostusta noihin hommiin :) Nyt kaikki keskittymiskyky menee töihin, pihaan ja opariin joka pitäisi saada valmiiksi viimeistään lokakuussa.