Tänään oli siis Naistenmessut Joensuun urheilutalolla ja paikalle oli kerääntynyt ihan kiitettävästi porukkaa. Tarjolla oli mm. erilaisia käsitöitä ja leipomuksia. Suolasieniä etsin kovasti niitä kuitenkaan läytämättä. Muutaman arvan kuitenkin ostin ja voitinkin ihan mukavia palkintoja mm. tutustumisen hermoratahierontakäsittelyyn.

1119962.jpg

Kun kuvauspäällä satuin olemaan, niin ikuistin myös SNY:n viimeisen paketin, tosin kuvasta puuttuu lehdet ja huovutetut enkelin siivet. Pikku apurini tunki kuvaan vaikka miten estelin, hän ei vaan voi vastustaa tuota huovutusvillan tuoksua.

1119966.jpg

Samalla kuvasin myös joitain vanhempia töitä, kuten nämä huovutetut lapaset viime talvelta. Lankana on Novitan Huopanen ja ohje on otettu vyötteestä.

1119969.jpg

Tässä myös kuva suurimmasta ja ehkä onnistuneimmasta neulomuksestani, eli miesten kaarrokepusero, lankana Novitan Pop. Ohje on otettu Novitan lehdestä nro. 4/2003. Paidan olen tehnyt omaan käyttöön, eli sopii mielestäni naisellekkin ihan yhtä hyvin. Kirjoneulekuvioraitojen värit muutin naisellisemmiksi ja omien värimieltymyksieni mukaiseksi.

1119982.jpg

Tässä vielä viime viikolla tekemäni asetelma, jonka olen tehnyt lasiseen piirakkavuokaan. Pohjalle laitoin koristesoraa ja siihen asettelin sammalpalloja ja kynttilöitä. Lasimaljakossa istuu nimipäivälahjaksi saatu keiju.

1119995.jpg